tiistai 30. lokakuuta 2012

Pennut 2-viikkoa

Reippaat, pullevat vauvat ovat tänään 2-viikkoa. Pikkuinen Millikin saavutti jo 200g painon :)

Silmät eivät ole vielä auenneet Miinalla ja Mooseksella, huomenissa varmaan aukeavat.

Sain pikkuisista hauskan videon otettua eilen illalla. Yhtäkkiä pentulaatikkoon tuli vilskettä, ihan kuin olisivat heränneet henkiin. Cindy tuli ulkoa sisälle ja katras selvästi haistoi, että maitobaari tuli paikalle. Alkoi mahdoton kuhina, siellä isommat ja pienin ihan täpinöissään.... Nauttikaa hellyyttävästä videosta :)





Alla vielä Youtube-linkki samaiseen videoon, mikäli yllä oleva ei näy
http://www.youtube.com/watch?v=gakO6WoCblE

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

12vrk

Rauhaisaa vauvan elämää - nukutaan ja syödään. Kovin on tyytyväistä porukkaa, kun minkäänlaisia kitinöitä ei kuulu. Ruokaa on ilmeisesti riittämiin, kun lehmäjengi kasvaa. Mooses painaa jo 474g, Manu 426g, Miina 390g ja Milli-menninkäinen 170g. Kaikkien painot nousevat tasaisesti - Millinkin, vaikka on pikkiriikkisen kokoinen muihin verrattuna. Kasvukäyrä on kuitenkin samansuuntainen kuin muilla alun notkahduksen jälkeen. Maasta se pienikin ponnistaa :D

Millin silmät aukesivat eilen, Manulla on hieman raollaan, muilla vielä simmut kiinni. Lähipäivinä sitten kaikki saavat uuden ulottuvuuden ja katselevat maailmaa uusin silmin.

Alla kuvia tämän päiväisestä kuvaussessiosta. Eipä ollut helppo tehtävä saada lenhmäjengiläisiä pysymään paikoillaan. Oli kova kiirus nuuhkimaan miltä uusi alusta tuoksuu. Nenät toimivat hienosti :))







torstai 25. lokakuuta 2012

Valtakunnassa kaikki hyvin

Tänään ollaankin sitten 9vrk vanhoja, kolmikko on kaksinkertaistanut painonsa jo pari pv sitten, pikkuinen Milli-menninkäinen tekee sen huomenna. Kirjallisuuden mukaan normaali pentu kaksinkertaistaa painonsa alkuun noin 7-10 vrk:ssa. Millikin kuuluu tähän joukkoon :)

Olen kovasti koittanut keksiä mikä kotona painaisi 72g. Punnitsin kaikenlaisia juttuja eilen, jotta saisin konkretisoitua kuinka pieni Milli oli syntyessään. Pelkkä juomalasi 200g, iso peruna enemmän yli 100g, suklaapatukka noin 40g.... Minulla oli vain isoja ja pieniä perunoita (omasta maasta), joten en pystynyt punnitsemaan keskikokoista. Eli olisiko Milli ollut jotain keskikokoisen perunan painoinen :)) Ehkä vielä keksin jonkun muun mihin vertaan.

On niin lamaannuttavaa ja hypnotisoivaa vain tuijottaa noita pentuja, sitä tekisi tuntikausia. On ne vaan niin ihania, suloisia, pussailtavia..., vaikka nyt vain syövät ja nukkuvat. Ja totista puuhaa se syöminen on :D Jokainen on silloin kovin tomera ja pitävät kiinni tissistä kovalla imulla. Cindykin on alkanut nukkua leveillen pentulaatikossa, tissit kohti taivasta, selvästi nauttii....

Niin muuten, olenkohan muistanut aiemmin kirjoittaa, että Milli on kaikkien ISO-sisko. Se syntyi ekana :D


Siinä ne kaikki ovat - kasassa

"Pikku"veljen kainalossa on lämmintä nukkua. Huom. Nenät ovat jo saaneet pigmenttiä!

Nenut vastakkain, Manu ja Milli

Leveillen :)

maanantai 22. lokakuuta 2012

Melkein viikon vanhoja

Meillä voidaan hyvin ja paksusti. Myös joukon pienin. Milli - sitkeä sissi, oli tänä aamuna jo 100g :) Muut ovat miltein kaksinkertaistaneet painonsa. Laskeskelin, että kyllä porukan pieninkin ennen 10 vrk ikää painonsa kaksinkertaistaa, mikäli jatkaa samaan malliin. Tosi virkeitä ovat koko porukka.

Otin varaslähdön yks-viikkoiskuviin ja otin kuvat jo tänään enkä malttanut odottaa huomiseen, kun tänään on enemmän aikaakin viettää koneen vierellä.

Ensin viikkoiskuvat. Alimmaisena kuva eiliseltä kaikista baarissa <3



Manu 

Miina 

Mooses

Milli 


lauantai 20. lokakuuta 2012

4vrk

Pennut neljä päivää tänään. Mooses, Miina ja Manu ovat pulskia ja tomeria pieniä havannan alkuja, Milli on tomera, ei pulska :). Millin paino putosi alle syntymäpainon ekoina päivinä ja tänä aamuna sitten saavutettiin syntymäpaino jälleen. Ihmeen reipas ja virkeä pentu, yhtään ei kitise, mutta edelleen mennään päivä kerrallaan. Mitään erityisiä erityistoimia emme ole Millin kanssa tehneet, ainoastaan koitan katsoa, että se saa tissin suuhunsa. Luonto hoitaa sitten, jos niin on tarkoitettu. Muut "isot" ovat kaikki kolme-neljä kertaa isompia kooltaan. Tyytyväisiä kaikki neljä. Cindy-mamma on erinomainen äiti, huolehtii ihanista lapsistaan mallikkaasti ja hellyydellä.

Alla kuva lapsista maitobaarissa 4vrk:n ikäisinä, Milli siellä keskellä bodyguard-veljien välissä :)) Huom. Millin häntä :D
Vasemmalta Miina, Manu, Milli, Mooses



torstai 18. lokakuuta 2012

Vauvoja!!!

Pennut syntyivät tiistaina 16.10.12 Cindy sai kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Tytöistä toinen painaa ainoastaan 72g, on aivan keskosen näköinen pentu. Ehkä tämä oli se ultrassa nähty pienempi sikiö tai sitten se vain ei ole kehittynyt. Tämä on pienin ikinä näkemäni pentu. En uskalla edes uskoa, että se selviää vaikka se pikkuinen onkin vielä kovin virkeä. No, päivä kerrallaan...

Muiden pentujen painot olivat sitten:
"Milli" 72g
"Mooses" 164g
"Miina" 128g
"Manu" 122g

Kaikki pennut ovat väritykseltään valkoisia soopeleilla länteillä - lehmäjengiläisiä siis :) Kaikkien soopeliläntit ovat eri värisiä. Miinalla on punertavat läntit, Manulla tummat soopeliläntit, Mooseksella hieman vaaleammat kuin Manulla ja Millillä tummimmat läntit.

Vastasyntyneet alhaaltapäin poika, tyttö, tyttö, poika

Koko jengi 1vrk vanhoina. "Milli" tuo pienin alla. Vasemmalla Miina, päällimmäisenä Mooses ja Mooseksen alla Manu.

Miina ja Manu 1vrk

Milli-pikkuinen 1vrk

Mooses 1vrk

lauantai 13. lokakuuta 2012

57/58 vrk

Cindy on ollut meillä jo viikon. Hain hänet viikko sitten lauantaina meidän laumaan. Hienosti on Cindy meille kotiutunut. Nukkuu minun kainalossa yöt, syö hyvin ja on päivisin vallannut meidän matalimman nojatuolin. Sinne hän vielä jaksaa hypätä ja siellä on turvassa Unnan hössötykseltä. Ihmeesti Unnakin tajuaa, ettei tuo mamma jaksa leikkiä ja hän onkin jättänyt Cindyn lähestulkoon rauhaan omalta melskaamiseltaan.

Viikko sitten olivat sijoituskodissa punninneet Cindyn. Painoi silloin 5.5kg. Cindyn normaali paino on jotain 4.3-4.5kg eli simpsakka neiti. Nyt tänä aamuna puntari näytti 6.3kg eli viikossa tullut melkein kilon verran lisää ja yhteensä odotusaikana siis parisen kiloa. Säkäkorkeus on noin 24cm eli suurinpiirtein samoja lukuja kuin äidilläänkin.

Mutta täytyy kyllä sanoa, että on ihananluonteinen tuo tuleva mamma. Mitään sopeutumisvaikeuksia meidän rymylaumaan ei ole ollut, ihan on kuin kotonaan :)

Alla kuvassa nojatuolin valtaaja. Tuo tuoli on yleensä Ransun paikka, mutta Ransu on herrasmiehen tavoin antanut mammalle talon parhaimman paikan :))




tiistai 2. lokakuuta 2012

Cindyn pentuaikaisia muisteloita

Nyt, kun vielä ei ole mitään kerrottavaa pennuista, ajattelin kirjoitella jotain Cindyn pentuajoista ja fiilistellä G-pentueen kuvilla. Cindy ja Kaapo-veli syntyivät isokokoisina "kaksosina" leikkauksella. Cindy painoi 220g ja Kaapo 230g, Heillä oli ollut tilaa kasvaa Fiina-mamman massussa.

Tämä hurmaava kaksikko oli todella tyytyväisiä vauvoja, ruokaa oli riittämiin ja emon hellässä huomassa oli hyvä olla :) Usein pennut tykkäävät nukkua kasalla, mutta nämä pulleat punkerolapset saattoivat usein tuhista ja nukkua tyytyväisinä pentulaatikon eri puolilla. Maitoa riitti, joten heillä ei ollut niin kova kiire opetella syömään lisäruokaakaan. No, osasivat syödä jo lähtiessään uusiin koteihinsa :DD

Cindy oli vilkas ja iloinen jo pentunakin. Kaapon kanssa he riehuivat ja kiusasivat isompia koiria. Ja voi, kun riemua riittikin. Meille kävi tosi hyvä tuuri, kun Cindylle löytyi ihana sijoituskoti ihan muutaman kilometrin päästä. Ollaankin nähty useammin kuin muiden kanssa. Kaapokin löysi kodin ystäväni luota naapurikunnasta, joten nämä lapset eivät kauas kotoa lähteneet.



Parin pvn iässä
                                   
Kaapo ja Cindy 4vrk

Massu pullollaan on hyvä olla

Kaapo ja Cindy

Cindy 4 viikkoa

Kaapo ja Cindy 7 viikkoa

Cindy 7 vkoa